Vähän historiaa:
Kurikassa toimivan täydenpalvelun autotalo Automyynti Saarakkala perustettiin vuonna 1973. Toimintansa liike aloitti perustajansa Heikki Saarakkalan "kotoplassilla" Ilmajoen Koskenkorvalla. Seuraavana vuonna Heikki Saarakkala vuokrasi noin 300 neliön hallikiinteistön Kurikasta ja aloitti samalla Helkama-Auton maahantuomien Skoda- ja Alfa-Romeo henkilöautojen myynnin. Heikki Saarakkala on muistellut aikaa, kun Kurikan rautatieasemalle tuli kevättalvella 1974 junan vaunuissa 24 tsekkiläistä menopeliä ja miten isännät katsellessaan lumihangessa seisovaa autorivistöä olivat varmoja, että "ikinä et poika näistä seleviä". Jokaisen auton "poika" kuitenkin myi ja vielä päälle viisi Alfa-Romeota, joiden myynti lakeudella ei suinkaan ollut jokapäiväistä puuhaa.
Kaupankäynti Kurikassa vilkastui niin, että edessä oli oman liikekiinteistön rakentaminen joka valmistuikin vuonna 1975 ja myyntitilaa tuli tuplasti enemmän entiseen verrattuna. Seuraavana vuonna tiloja vielä laajennettiin lähinnä huolto- ja varaosapuolen käyttöön.
Uutena edustuksena kuvaan tuli Helkama-auton maahantuoma Mitsubishi laajalla mallivalikoimallaan henkilö-, paketti- ja kuorma-autoja. Alfa Romeot poistuivat tuolloin edustuksesta. Uudeksi merkiksi tuli Polski-Fiat.
Vuodesta 1977 lähtien aina vuoteen 1990 saakka autokaupan ala eli voimakasta kasvun aikaa. Automyynti Saarakkala Oy:ssäkin henkilökunta lisääntyi huolto-, myynti- ja konttoripuolella niin, että vahvuus oli vuodesta 1985 lähtien 12 henkeä, kun se kymmenisen vuotta aiemmin oli puolen tusinan seutuvilla. Tuolla aikavälillä kokeiltiin muutaman vuoden myös Renaultin edustusta. Tällä hetkellä kokonaisvahvuus on 14 henkilöä
Kaupanteon ja merkkiedustusten kasvaessa vuosien varrella tiloja on jouduttu laajentamaan useampaankin otteeseen. 1970-luvun puolenvälin 650 neliön tilat ovat paisuneet lähes 2000 neliön tiloiksi.
Tällä hetkellä Automyynti Saarakkala Oy:n edustuksiin kuuluvat Mitsubishi, Subaru, Hyundai, Suzuki sekä Isuzu huolto- ja varaosapalveluineen, sekä tietysti runsaan määrän hyviä vaihto-autoja monissa eri hintaluokissa. Todettakoon myös, että Automyynti Saarakkala on Suomen vanhin alkuperäinen Mitsubishin myyjä.